tiistai 19. helmikuuta 2013

Isoäidinneliöiden yhdistäminen

Isoäidinneliöt vauvan peittoa varten ovat valmiina, kaikki 30 kpl. Neliöiden virkkaus sujui nopeasti, ja siihen jäi oikeasti koukkuun. "Teen vielä yhden..."


Mutta sitten alkoikin päänvaiva, kun piti keksiä, että miten yhdistän neliöt. Garn Studion ohjeessa oli, että peiton palat voi harsia yhteen neulalla ja langalla. Kokeilin, mutta minusta jälki oli aika vaatimatonta. Netistä löytyikin erilaisia ohjeita ketjusilmukoilla ja kiinteillä silmukoilla yhdistämiseen vaikka kuinka paljon.

Paras yhdistämistapa löytyi alun perin Novitan nettisivulta, mutta lopullisesti innostuin eilen tein -blogin upeasta peitosta. Uskoisin, että tämä neliöiden yhdistämistapa on myös se perinteisin. Ainakin työn jälki näyttää jokseenkin tutulta ja myös tyyliin sopivalta.

Aiemmassa postauksessani pohdin peiton väritystä. Pitäydyin alkuperäisessä värisuunnitelmassa, mutta valitsin neliöiden yhdistämiseen yhden uuden sävyn, tumman violetin, joka sekin on Dropsin Nepal-lankaa.

Neliöiden yhdistämisen teen näin: aluksi virkkaan jokaisen neliön ympäri kerroksen kiinteitä silmukoita. Sitten yhdistän tilkut toisiinsa virkkaamalla seuraavasti: laitan neliöt nurjat puolet vastakkain, ja poimin kiinteän silmukan uloimmat langankierrot koukulle. Sitten vielä langankierto koukulle, ja lanka kaikkien kolmen silmukan läpi. Näin edeten virkkaan koko reunan yhteen.

 

Tärkeätä on huomata, että neliöt pitää yhdistää silmukka silmukalta samasta kohdasta toisiinsa niin, että reunat menevät tasan. Näin kiinnitän neliöt ensin neliö kerrallaan "jonoksi" (tässä työssä 5 neliötä), ja sen jälkeen jonot yhteen kokonaiseksi peitoksi.

Ja sitten... eteeni tulikin seuraava ongelma. Kun vihdoin sain päätettyä, kuinka etenen peiton kanssa,  ja innoissani pääsin vauhtiin, violetti lanka loppui! En päässyt kuin alkuun tilkkujen reunustamisessa ja yhdistämisessä - joka muuten käy yllättävänkin nopeasti. Alun perin ostin lankaa vain paria tilkkua varten, mutta niin ne suunnitelmat muuttuivat työn edetessä. Eli ei kun lankakaupoille taas. Uusia ideoitakin on jo sen verran, että katsotaan, mitä muuta sieltä lähtee mukaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti